Fiksumman napostelun opas

Ei tarvitse lainkaan ruudinkeksijä ominaisuuksia ymmärtääkseen, että valipalojen nauttiminen auttaa nostamaan liian alhaiseksi vajonnutta verensokeria - ja estämään myös sitä pelättyä nälkäkiukkua.
Fiksumman napostelun opas

Miksi nälkä sitten tekee osan ihmisistä hyvinkin kiukkuiseksi?


Nälissään olevan äkäisyys johtuu siitä. että kun edellisestä aterioinnista on kulunut oitkä tovi, alkaa veren glukoosipitoisuus pudota. Ihmiskroppa reagoi verensokerin laskuun hormonaalisesti esimerkiksi kiihdyttämällä stressihormoni adrenaliinin eritystä. Tämä saa aikaan kiukkua ja äkäistä oloa.

Kuten kaikki varmasti ovat havainneet, toiset ihmiset ovat muita alttiimpia nälkäkiukullle -ja juurikin siksi, että osalla populasta veren glukoositaso laskee poikkeuksellisen nopeasti pääosin perinnöllistä syistä johtuen. Koska myös geenit vaikuttavat adrenaliinin tuotantoon, ovat jotkut toisia paljon ärhäkämpiä nälän yllättäessä.

Nälkäkiukkua vastaan voi taistella paitsi järkevin välipaloin myös ravinnetiheitä ja monipuolisia murkinoita nauttimalla. Ne auttavat pitämään veren glukoosipitoisuuden tasaisena. Höttöhiilareita kannattaa luonnollisestikin välttää ja proteiininsaannista pitää hyvä huoli.

Nälkäkiukkua ei ole tietenkään järkevää koittaa selättää karkeilla tai eineksillä - vaikka niiden avulla verensokerin saa äkkiäkin vimmattuun nousuun, myös romahdus on nopea.

Nälkäkiukulle saa stopin siis myös fiksuilla välipaloilla ja järkevällä napostelulla. Napostelun vaaroista varoitetaan usein, ja se kehoitetaan laittamaan kuriin.

Toinen lähestymistapa on napostella fiksummin. Näillä ohjeilla se onnistuu:



1. Tarkkaile milloin päivällä väsyttää


Pane merkille, mihin aikoihin energiatasot laskevat päivällä.


Kysy sitten itseltäsi:

    • Paljonko joit vettä? Nesteenpuute väsyttää ja aivot tulkitsevat janon helposti näläksi.
    • Onko aterioissa ollut tarpeeksi proteiinia? Proteeini hidastaa energian vapautumista ja ilman sitä nälkä tulee nopeammin.
    • Oletko juonut liikaa kahvia? Kahvi poistaa nestettä elimistöstä ja kofeiinitason lasku veressä voi saada aikaan vireystilan romahduksen.

2. Älä kanna syyllisyyttä turhaan!

Napostelu voi olla tarpeen:

Jos heräät aikaisin aamulla tai harrastat liikuntaa, päivällä koettu nälkä voi olla hyvinkin aitoa ja sitä kannattaa hoitaa fiksuilla eväillä.

Myös matkusteltaessa kannattaa pitää eväät mukana, jos ruoka-ajat ovat silloin epäsäännölliset.

3. Syö hiilihydraattia ja proteeinia oikeassa suhteessa

Syö hiilihydraatteja ja proteeinia suhteessa 3:1.

Hiilihydaraateista saa energiaa (glukoosia) ja proteiini hidastaa sen vapautumista. Oikealla suhteella näitä vältät verensokerin heittelystä johtuvaa väsymystä.

Hyvä kerta-annos on esimerkiksi yksi pieni banaani ja 5-6 mantelia.

4. Valmistaudu naposteluun


Ilman valmistautumista suklaa ja muut epäterveelliset herkut terttuvat mukaan turhan helposti: niitä on tarjolla kaikkialla, fiksumpia vaihtoehtoja vähemmän.


Pidä mukana terveellisiä eväitä jokaisena työpäivänä tai kun olet reissussa.

Hyvä eväitä ovat esimerkiksi omenalohkot pähkinävoilla tai avokado ja auringonkukansiemenet quinoa-riisokakun päällä.

5. Juo oikein ja riittävästi päivän mittaan

Juo paljon vettä tai yrttiteetä pitkin päivää. Se ylläpitää energiatasoja ja estää valheellista näläntunnetta.

Rajoita kahvin käyttöä yhteen kuppiin ja juo se aamulla tai aamupäivällä. Näin vältät kahvin kuivattavan vaikutuksen ja "kofeiiniromahdukset".

Voit boostata nesteytystä vaikkapa 1-2 teelusikallisella baobab-jauhetta veteen sekoitettuna. Biohakkeripiireissä suosittu raaka konsti on taas aamulla imaistu "suolasmoothie": puoli teelusikallista Himalajan suolaa isossa lasillisessa vettä.

Naposteltavissa kannattaa panostaa suupalojensa laatuun. Korvaa siis huono hyvällä ja ravinnelöyhä ravinnetiheällä! Ravinteikkaita popsipaloja nauttimalla tulet myös kylläiseksi pienemmästä määrästä - turhia höttöhiilareita tulee taas epähuomiossa usein haukattua liian isot annokset.


Ruohonjuuresta löydät valloittavan valikoiman fiksumpia naposteltavia - tsekkaa vaikkapa proteiinirikkaat papusipsit, päräyttävä pähkinävalikoimamme tai laaja raakasuklaa-apajamme.